Syntymäpäiväkahvit 23.9.2019

Juhlimme kakkukahveilla ja punaisilla ruusuilla täysiä ja viisiä vuosia täyttäneitä jäseniämme. Ikähaitari oli 95-vuotiaasta 65 vuoden ikään. Sankareita oli yhteensä 11, joista paikalle pääsi 9 juhlijaa.

Tällä kertaa sankareiden joukossa oli monta entistä ja nykyistä aktiivia mm. entinen puheenjohtajamme, entinen sihteerimme ja parikin rahakirstun vartijana toiminutta ja nykyinenkin.

Saat kuvan suuremmaksi klikkaamalla ja pääset eteen- ja taaksepäin kuvassa alhaalla näkyvän nuolen avulla. Voit sulkea kuvat painamalla oikean alakulman ruksia.

Puheenjohtaja piti onnittelupuheen
Sankareita ja juhlijoita
Kakku maistui
Ja laulettiinkin
Iloinen puheensorina täytti tilan
Punaiset ruusut jaossa
Martin runo sankareille